Maa-artisokkarisotto

Maa-artisokka on hurjan hienostuneen makuinen loppusyksyn aarre, joka kuuluu lempikasviksiini. Risotto taas on lempilisäkkeitäni, joten oli vähintäänkin luonnollista yhdistää nämä kaksi kiinnostuksen kohdetta.

En selvästikään ole ensimmäinen nämä kaksi asiaa yhdistäneistä. Tavanomainen tapa on tehdä maa-artisokkapyree, joka sekoitetaan perusrisoton joukkoon. Halusin kuitenkin kokeilla jotain vähän erilaista. Eräästä Versailles’n ravintolasta oli jäänyt mieleen jäänyt riisitön ”risotto”, jossa riisit oli korvattu palsternakkakuutioilla. Maa-artisokan maku olisi tällaiseen todennäköisesti vähän liian voimakas, mutta riisiin sekoitettuna kuutioista tulee mukava purutuntuma ja sopivasti hienostunutta makua.

Lisäsin vielä reseptiin ihan hiukan tryffeliöljyä. Se sopii erinomaisesti maa-artisokan makuun, kuten opin Näsinneulan mahtavasta keitosta. Resepti lienee Heikki Ahopellon käsialaa ja löytyy kirjasta ”Arjen yläpuolella”. Tryffeliöljyä pitää kuitenkin käyttää erittäin kohtuudella, koska se peittää helposti alleen kaiken muun. Se ei ole enää varsinaisesti muodissa, eikä ole virhe myöskään jättää sitä pois.

Maa-artisokalla ja ”tavallisella” artisokalla, eli latva-artisokalla ei muuten ole oikeasti mitään yhteistä. Yhteinen nimi johtuu käännösvirheestä.

Maa-artisokkarisotto

Ainekset

  • 150 g maa-artisokkaa
  • 1 sipuli
  • n. 2 rkl oliiviöljyä
  • 200 g risottoriisiä mieluiten carnaroli, mutta arborio käy myös
  • 1 dl valkoviiniä
  • 1 l kasvislientä
  • 50 g parmesaaniraastetta
  • 30 g voita
  • 1/2 tl tryffeliöljyä ei pakollista
  • n. 1/2 tl suolaa

Ohjeet

  1. Kuori maa-artisokat ja sipuli. Pilko ne parin millin kuutioiksi.

  2. Kuumenna oliiviöljy kattilassa ja lisää maa-artisokat ja sipulit. Kuullota hetki keskilämmöllä.

  3. Lisää riisi ja jatka kuullottamista muutaman minuutin ajan, kunnes riisi alkaa muuttua läpikuultavaksi.

  4. Kaada joukkooon valkoviini. Lisää lämmitettyä kasvislientä desi-pari kerrallaan aina kun edellinen erä on imeytynyt riisiin. Tämän prosessin pitäisi kestää noin 20 minuuttia. Sekoittele risottoa ahkerasti, jotta riisistä irtoaa tärkkelystä ja risotosta tulee kermaisen oloista.

  5. Lisää parmesaaniraaste, tryffeliöljy, voi ja suola (maistele sopiva määrä).

  6. Sekoittele kunnes juusto ja voi sulavat, sekä kaikki on muutenkin sopivasti sekaisin. Nauti.

Huomioita

Tiukoille/oikeille kasvissyöjille huomio: Parmesaani tehdään aina eläinperäisellä juoksutteella.

Vegaanisen version risotosta saa vaihtamalla voin oliiviöljyyn ja parmesaanin n. ruokalusikalliseen ravintohiivahiutaleita tai vaaleaa misoa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Arvosana