hifihifi

  • Kesäkurpitsarisotto
    Eräänä kauniina päivänä halusin kokeilla vegaanisen risoton tekemistä, ja kotoa löytyi pari pientä kesäkurpitsaa vailla suuntaa. Ja pienempi on ehdottomasti parempi kesäkurpitsoiden tapauksessa. Väittävät, että noin 20-senttisenä kerääminen maksimoi kokonaissadon. Yhdistelin yleisiä vegaanirisottojen ohjeita kesäkurpitsarisoton ohjeisiin. Ja herkullistahan siitä tuli. Ohje on reilu annos kahdelle, mutta saattaa olla, että ensimmäisellä kerralla söin kaiken yksin.
  • Myskikurpitsapyree
    Myskikurpitsa, englanniksi butternut squash, on kuulunut suosikkeihimme jo ennen kuin se oli muotia. Ennen kuin olimme koskaan nähneet niitä myynnissä Suomessa, olimme rouvan kanssa jo tuoneet niitä matkalaukussa Münchenistä ja Lontoosta. Meitä pitivät varmasti outoina sekä matkakumppanit, että matkalaukkujen läpivalaisijat. Nyt kun sitä on saanut ihan omasta lähikaupastakin, on tullut kokeiltua monenlaisia reseptejä, erityisesti keittoja. Tämä itse kehitelty pyree on aivan taivaallista, vaikka sen itse sanonkin. Sekä kurpitsan, että voin paahtaminen tuo makuun ja väriin syvyyttä, vaahterasiirappi sopivasti makeutta.
  • Puy linssipihvit
    Pääruuan pääkomponentti on vegehifistelijälle ehkä kaikkein vaikein osa ateriaa. Meihin on iskostunut aika syvälle käsitys siitä, että hienolla aterialla pääruuan keskipisteen pitäisi olla köntti proteiinia. Vastaavaa on vaikea keksiä kasvikunnan tuotteista, kun nyhtöhärkikset eivät oikein istu vähänkään hienomman ruuan kylkeen. Jos nyt kuitenkin tuntee painetta tarjota proteiinikönttiä, tässä olisi teille mahdollisimman herkullinen sellainen.