vegaaninen

  • Vegaaninen lasagne ruusukaalilla ja sienillä
    Lasagne alla Bolognese on niitä ruokia, joista lihan pois jättäminen on erityisen vaikeaa. Mutta koska vegaaninen versio ei kuitenkaan ole täydellinen kopio alkuperäisestä, kannattaa vegaanisena ehkä kokeilla jotain muuta kuin kopiota. Yhdistelin luovasti Kenjin sieni-ruusukaalilasagnea ja toisen lasagnen bechamel-kastiketta. Tuloksena lasagne, joka ei yritäkään matkia lihaa, mutta on silti niin herkullista, että vyötä saa löysätä.
  • Vegaaniset blinit
    Isäni tekee aivan käsittämättömän hyviä blinejä. Niissä maistuu tattari, mutta ei liikaa. Hapokkuus on juuri kohdillaan ja ovat kuohkeita kuin mitkä. Olen itsekin tehnyt samalla reseptillä useampaan otteeseen, eikä niistä hullumpia ole tullut silloinkaan. Reseptin unholaan jäänyt alkuperäkin löytyi pienellä googlauksella. Kun ei kuitenkaan ole tapanani julkaista muiden reseptejä sellaisenaan, päätin tehdä siitä vegaanisen version, jossa kuitenkin säilyvät alkuperäisen reseptin parhaat puolet.
  • Vegaaninen myskikurpitsapyree
    Myskikurpitsapyree oli tämän blogin ensimmäisiä reseptejä, mutta se oli pitkään ilman kuvia, koska olin kirjoittanut reseptin ennen vegehifin aikaa. Nyt otin kuvat ja päätin samalla Vegaanihaasteen kunniaksi tehdä vegaanisen version. Tämä itse kehitelty pyree on aivan taivaallista, vaikka sen itse sanonkin. Kurpitsan paahtaminen tuo makuun ja väriin syvyyttä, vaahterasiirappi sopivasti makeutta.
  • Kesäkurpitsarisotto
    Eräänä kauniina päivänä halusin kokeilla vegaanisen risoton tekemistä, ja kotoa löytyi pari pientä kesäkurpitsaa vailla suuntaa. Ja pienempi on ehdottomasti parempi kesäkurpitsoiden tapauksessa. Väittävät, että noin 20-senttisenä kerääminen maksimoi kokonaissadon. Yhdistelin yleisiä vegaanirisottojen ohjeita kesäkurpitsarisoton ohjeisiin. Ja herkullistahan siitä tuli. Ohje on reilu annos kahdelle, mutta saattaa olla, että ensimmäisellä kerralla söin kaiken yksin.
  • Vegaaninen majoneesi
    Majoneesi on yllättävän helppoa tehdä itse, kunhan omistaa sauvasekoittimen. Kananmunan keltuainen on erinomainen emulgaattori, mutta kikhernepurkin liemi, eli aquafaba on lähes yhtä hyvä. Tätä vegaanista majoneesia kannattaa tehdä kun on keksinyt purkin kikherneille jotain muuta käyttöä, ja koskapa ei keksisi.
  • Vegaaninen ”shahi paneer” tofusta
    Shahi paneer on pohjois-intialainen tomaattipohjainen curry, jossa nimensä mukaisesti on paneer-juustoa. Shahi taas tarkoittaa kuninkaallista. Vegaanisessa versiossa on pakko luopua juustosta, mutta tofu maistuu tässä osapuilleen yhtä hyvältä. Kuninkaallisuudesta ei onneksi tarvitse luopua.